Finanssi, pankki & vakuutus

    Digian ratkaisut tehostavat toimintaa ja mukautuvat muuttuviin markkinoihin sijoitus-, pankki- ja vakuutustoimialalla

    Digia elää mukana sijoitusliiketoiminnan toimintaympäristön muutoksissa yhdessä asiakkaan kanssa. Se pystyy reagoimaan markkinoiden muutoksiin nopeasti ja vastaa haasteisiin myös pitkäjänteisesti kehittämällä asiakkaan tarpeen mukaisia ratkaisuja. Digialla on pitkien kehittämiskumppanuuksien myötä vahvaa ymmärrystä myös pankki- ja vakuutustoimialalta. Suurimmat pankit ja sijoitusalan toimijat Suomessa ovat Digian asiakkaita.

    Sijoitusliiketoimintaympäristö kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Haasteita liiketoiminnalle asettavat esimerkiksi jatkuvat sääntely- ja lakimuutokset, kuten EU-direktiivit ja verotusmuutokset. Myös vallitseva taloudellinen tilanne sekä toimialalle pyrkivät uudet kilpailijat edellyttävät sijoitusalan toimijoilta jatkuvaa ja ennakoivaa kehittymistä. Pankki- ja vakuutusalalla kilpaillaan yhä useampien toimijoiden kesken loppuasiakkaan huomiosta, jolloin erinomaisen asiakaskokemuksen tarjoaminen on ehdoton kilpailuvaltti.

    Joustavat ja toimintaa tehostavat ratkaisut sijoitusliiketoimintaan

    Digia on yksi suurimmista sijoitusliiketoiminnan ratkaisutoimittajista Pohjoismaissa. Finanssisektorin ohjelmistoratkaisujen kattavat toiminnallisuudet sopivat vaativaan sijoitusten hallintaan, ja ne on räätälöity nimenomaan Pohjoismaiden markkinoille sopiviksi. Ratkaisut mahdollistavat saumattoman integraation muihin järjestelmiin ja ne tehostavat finanssiyhtiön toimintaa heti käyttöönotosta alkaen.

    Digia Financial Systems -tuoteperhe on laajasti Pohjoismaisten pankkien, pankkiiriliikkeiden, sijoitusrahastoyhtiöiden sekä institutionaalisten sijoittajien käytössä. Koska Digia sitoutuu sijoitusliiketoiminnan asiakkaidensa toiminnan kehittämiseen pitkällä tähtäimellä, se panostaa voimakkaasti tuoteperheen proaktiiviseen kehittämiseen. Järjestelmäympäristö on joustava, ja helposti sovellettavissa tulevaisuuden muutosten ja direktiivien mukaiseksi.

    Tyytyväinen asiakas kilpailuetuna pankki- ja vakuutustoimialalla

    Pankki- ja vakuutustoimialalla huippuluokan asiakaskokemuksen mahdollistaminen on entistä tärkeämpää, kun kilpailijoita on paljon, ja loppuasiakkaalla yhä enemmän valinnanvaraa. Hyvän asiakaskokemuksen perusedellytyksenä ovat toimivat ja luotettavat sähköisen asioinnin palvelut. Jatkossa yhä tärkeämpään rooliin toimialalla nousevat mobiilipalvelut, joiden kehittämisessä Digia on ylivoimainen osaaja. Muutokset markkinoilla ja teknologian kypsyminen mahdollistavat mobiiliratkaisujen hyödyntämisen liiketoimintaa ohjaavien ratkaisujen tehostamiseksi. Vääjäämättömästi etenevä matkapuhelimen ja internetin liitto on tavalla tai toisella mukana monissa hankkeissa, joita Digia asiakkaidensa kanssa toteuttaa.

    Hyvä asiakaskokemus edellyttää myös toimivia ja ketteriä taustajärjestelmiä, joiden myötä oma päivittäinen liiketoiminta sujuu mahdollisimman tehokkaasti. Digia pystyy nopeasti ja joustavasti tarjoamaan täydellisen asiakkaan ympäristöön integroidun sijoitus- ja pankkitoiminnan järjestelmäratkaisun.


TUOTTEITA JA RATKAISUJA
Lisätietoja:
Christian Lehtinen, myyntijohtaja, puh. 040 7419 467