Yhtiömme työpaikkana

    Vahva asemamme markkinoilla ja alan jatkuva kehitys takaavat, että voimme tarjota henkilöstöllemme haastavia ja mielenkiintoisia tehtäviä nyt ja tulevaisuudessa. Haluamme, että henkilöstömme kokee päivittäin onnistumisen elämyksiä, ammatillisia haasteita, tiimitekemisen sitoutuneisuutta ja erityisesti henkilökohtaista iloa yhtenä isomman kokonaisuuden avainpelaajista.

    Osaamisen kehittäminen

    Olemme ylpeitä osaavista työkavereistamme, ammattimaisesta työympäristöstämme, sekä ensiluokkaisista työmenetelmistämme ja -välineistämme.

    Osaamisen jatkuva kehittäminen ja tiedon jakaminen dynaamisessa toimintaympäristössä ovat mielestämme elintärkeitä asioita. Käymmekin koko henkilöstömme kanssa säännöllisesti kehityskeskustelun, jossa henkilö yhdessä oman esimiehensä kanssa varmistaa osaamisensa kehittymisen saumattomasti ja samansuuntaisesti yrityksemme tavoitteiden kanssa. Osaamisemme kehittämiseksi koulutamme ja kehitämme henkilöstöämme jatkuvasti. Osaamisemme kehittyy myös tiettyjen erikoisalojen asiantuntijoiden ja laaja-alaisten monitaitureiden yhteistyön kautta.


    Työ- ja yksityiselämän tasapainon tukeminen

    Pidämme tärkeänä, että henkilöstömme työ- ja yksityiselämä on tasapainossa. Käytössämme oleva joustava työaika mahdollistaa panostamisen elämän eri osa-alueisiin tarpeen mukaan. Muistamme henkilöstöämme myös erilaisissa elämän suurissa tapahtumissa, kuten naimisiinmenossa, lapsen syntymässä ja merkkipäivissä.

    Uskomme, että henkilökohtainen hyvinvointi elämässä koostuu monista eri asioista. Fyysinen hyvinvointi on tärkeää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta ja päinvastoin. Meillä on useita tapoja tukea henkilöstömme kokonaisvaltaista hyvää kuntoa. Käytössämme on muun muassa liikuntasetelit, joita voi käyttää maksuvälineenä omassa liikuntaharrastuksessa. Lisäksi paikkakunnittain toimii erilaisia joukkueurheiluryhmiä henkilöstön oman kiinnostuksen mukaan. Huolehdimme fyysisestä hyvinvoinnista myös tarjoamalla yksityisen työterveyshuollon hammashoitoineen ja erikoislääkäritasoisine terveydenhuoltoineen.

    Meillä toimii henkilökuntakerho OpenClub, jonka kautta työkaverit voivat harrastaa yhdessä kiinnostustaan vastaavia asioita työnantajan tukemana. Tällä hetkellä paikkakunnittain toimii useita sekä liikunnallisia että kulttuurillisia OpenClubeja, joissa aktiiviset Digialaiset harrastavat monenlaista toimintaa aina golfista ja avantouinnista pokeriin ja teatteriin saakka.

    Henkilöstöllämme on mahdollisuus viettää lomaansa konsernin mökeillä Rukalla, Tahkolla ja Vierumäellä. Lisäksi työntekijöille on tarjolla lippuja urheilutapahtumiin. Järjestämme myös tapahtumia ja juhlia, jonne kaikki konsernin työntekijät ovat tervetulleita.

    Panostamme aktiivisesti myös työilmapiiriin. Paikallista rentoa työskentelyilmapiiriä tuemme esimerkiksi järjestämällä kaikille avointa työyhteisökoulutusta. Me uskomme, että työnteko voi olla myös hauskaa!


    Kiinnostuitko?

    Innokas edelläkävijäjoukkomme kasvaa, ja etsimme nyt uusia kykyjä mobiili- ja yritysjärjestelmäpuolelle. Lähtötasoasi tärkeämpänä pidämme haluasi kehittyä ja oppia työssä. Pääset työskentelemään uusimmilla teknologioilla ja oivaltamaan ratkaisuja tosimaailman tarpeisiin.

    Kymmenet aktiiviset Scrum Masterimme ovat oleellisia ketterän ohjelmistokehityksemme kannalta, mutta luovia ratkaisijoita olemme jokainen. Innovoimme päämäärätietoisesti ja panostamme erinomaiseen käyttäjäkokemukseen sekä käytettävyyteen yhdessä asiakkaan kanssa.

    Nyt etsimme sekä konkareita että vasta-alkajia, jotka ovat valmiita tarttumaan uusiin tehtäviin.

    Ota yhteyttä jos haluat kehittyä työssäsi ja liittyä edelläkävijöiden joukkoon. Voit hakea suoraan sinua kiinnostavaan avoinna olevaan tehtävään tai jättää avoimen hakemuksesi.

    Jäikö jotain vielä epäselväksi? Ota yhteyttä meihin!